Yhtymähallitus, kokous 14.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 LISÄPYKÄLÄ: Ammatillisen koulutuksen toiminnan ohjauksen kokeilu (lisäpykälä)

RASDno-2023-1530

Perustelut

Kuntaliitto on 4.12.2023 laatinut aloitteen ammatillisen koulutuksen toiminnan ohjauksen kokeilusta, jossa koulutuksen järjestäjillä on mahdollisuus olla allekirjoituksellaan mukana. Tavoitteena Kuntaliitolla on, että ammatillisen koulutuksen toiminnan ohjausta uudistettaisiin kokeilulainsäädännöllä.

Mikäli asia etenee, OKM valmistelee kokeiluun liittyvän lainsäädännön, jonka eduskunta käsittelee ja hyväksyy. Yleisesti kokeilujen säädöksissä määrätään perusteet, joilla valitaan kokeiluun osallistuvat tai kokeilusäädöksissä nimetään jo kokeiluun osallistuvat tahot.

”Kuntaliitto katsoo, että nykyistä ammatillisen koulutuksen järjestämislupasäätelyä on kehitettävä siten, että kunnille taataan aidot mahdollisuudet käyttää osaamisen kehittämistä kotoutumisen sekä työllisyys- ja elinkeinopolitiikan välineenä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulutuksen järjestäjien mahdollisuutta itse päättää nykyistä laajemmin koulutustarjonnasta (järjestämislupasäätely). Tällöin koulutustarjontaa voidaan suunnata joustavasti ja nopeasti vastaamaan alueen työvoiman osaamistarpeita.

Kuntaliitto on norminpurkuun liittyen esittänyt ammatillisen koulutuksen järjestämislupamenettelyn ja siihen liittyvän hakuprosessin keventämistä siten, että koulutuksen järjestäjä ei tarvitsisi jokaiseen tutkintoon erillistä järjestämislupaa.” 

Liittyen TE24-uudistukseen ja ammatillisen koulutuksen ja kuntien elinvoimapalvelujen yhteistyöhön Kuntaliitto valmistelee hanketta

Ammatillisen koulutuksen strateginen kumppanuus ja omistajaohjaus. Hankeinfo pidetään perjantaina 15.12.2023 klo 8-9 teamsilla ja johtava rehtori on välittänyt viestiä asiasta jäsenkuntien elinvoimapäälliköille ja kaupungin- ja kunnanjohtajille.  

Verkostohanke pidetään vuosina 2024-2026 ja siihen osallistuvat ammatillisen koulutuksen järjestäjät, omistajakunnat sekä käynnistyvien työllisyysalueen edustajat.

Sisällöistä vastaavat Kuntaliiton, FCG:n ja yhteistyökumppaneiden (OKM) kokeneet asiantuntijat.

Järjestäjäkohtainen osallistumismaksu on vuodessa: ammatillisen koulutuksen järjestäjä 5 000 euroa per vuosi ja osallistuva omistajakunta 2 000 euroa per vuosi. Lisäksi laskutetaan asiantuntijoiden matkustuskustannukset toteutuneiden kulujen mukaisesti.

Osallistumalla järjestäjä saa käyttöön kolme yhteistä vuorovaikutuksellista teemaseminaaria, viisi yhteistä järjestäjien kehittäjien ja yhdyshenkilöiden työseminaaria, yhdyshenkilötapaamisia, muita  ajankohtaisia vertais- ja kehittämiskeskusteluja sekä aloitteita, neljä räätälöityä järjestäjäkohtaista kehittämispajaa, järjestäjän tilanneanalyysin ja ajankohtaistietoa ja –katsauksia.

Raseko on halukas lähtemään mukaan, mikäli jäsenkunnat haluavat mukaan ja näkevät tämän tarpeelliseksi. Halukkuus voidaan ilmoittaa vielä alkuvuodesta 2024.

Ehdotus

Johtava rehtori esittää, että Raision seudun koulutuskuntayhtymä allekirjoittaa aloitteen ja ilmoittaa halukkuudesta toimia kokeiluun osallistuvana järjestäjänä ensisijaisella toiminta-alueellaan eli jäsenkuntiensa alueella. Lisäksi yhtymähallitus toteaa, että Raseko on halukas lähtemään mukaan Ammatillisen koulutuksen strateginen kumppanuus ja omistajaohjaus-hankkeeseen, mikäli jäsenkunnat haluavat mukaan ja näkevät tämän tarpeelliseksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

 

Liitteet

Oheismateriaali