Yhtymähallitus, kokous 1.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Kulttuuri- ja liikuntaetu vuonna 2024

RASDno-2024-174

Perustelut

Raseko on useana vuonna myöntänyt henkilöstölle kulttuuri- ja liikuntaedun osana työkyvyn ylläpitämistä. Päätoimiselle työntekijälle etu on vuodessa 200 euroa. Taloudellisen tilanteen tiukkenemisesta huolimatta Rasekossa halutaan edelleen satsata henkilöstön hyvinvointiin. Toistuvuudestaan huolimatta kyseessä ei ole ns. saavutettu etu vaan tuloksellisuuteen kytketty kannustin. Verovapaan määrän henkilökohtainen yläraja on edelleen 400 euroa/vuosi.

Johtavan rehtorin esitys yhtymähallitukselle on, että yhtymähallitus päättäisi antaa työkyvyn tehostamiseksi ja ylläpitämiseksi päätoimiselle henkilöstölle vuoden 2024 aikana yhteensä kahdensadan (200) euron arvosta Smartumin sähköisiä liikunta- ja kulttuurietuja, jotka jaetaan kahdessa erässä. Johtava rehtori täsmentää tarvittaessa myöntämiskriteereitä. Yhtymähallituksen pöytäkunnan jäsenille annettaisiin sähköinen 50 euron etuus.

Sähköinen etuus on ollut ensimmäisen kerran käytössä työntekijöillä vuonna 2022. Luottamushenkilöille sähköinen etuus tuli käyttöön ensimmäisen kerran vuonna 2023.

Työntekijät ja yhtymähallituksen jäsenet ilmoittautuvat itse tilaukseen ilmoittautumislinkin kautta. Käyttäjän pitää luoda itselleen Smartum-tunnukset ja etuuden käyttämistä varten ladataan maksuton SmartumPay-sovellus.

Ehdotus

Yhtymähallitus päättää antaa työkyvyn tehostamiseksi ja ylläpitämiseksi päätoimiselle henkilöstölle vuoden 2024 aikana yhteensä kahdensadan (200) euron arvosta Smartumin sähköisiä liikunta- ja kulttuurietuja, jotka jaetaan kahdessa erässä. Johtava rehtori täsmentää tarvittaessa myöntämiskriteereitä. Yhtymähallituksen pöytäkunnan jäsenille annetaan sähköinen 50 euron etuus.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen sekä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Raision seudun koulutuskuntayhtymän kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kuntayhtymän jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite:       Purokatu 1      

Käyntiosoite:   Purokatu 1

Sähköpostiosoite: kirjaamo@raseko.fi             

Puhelinnumero: 02 437 7500                            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista torstaihin klo 9-14 ja perjantaisin klo 9 - 13.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Raision seudun koulutuskuntayhtymän kirjaamosta.