Yhtymähallitus, kokous 3.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Vuoden 2021 talousarvion toteuma

RASDno-2022-69

Perustelut

Kuntalain 68 § mukaan yhtymähallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava yhtymävaltuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Yhtymähallitus ja johtava rehtori allekirjoittavat tilinpäätöksen ja vastaavat sen sisällöstä.

Yhtymävaltuuston valitseman tarkastuslautakunnan on valmisteltava hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

Päättyneen tilivuoden tapahtumat liitteenä olevassa toteumaennusteessa suuntaa-antavasti kirjattuna. Alustavasti toimintakertomusta esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Yhtymähallitus merkitsee tiedokseen vuoden 2021 tilinpäätöksen tämänhetkisen tilanteen ja antaa luvan valmistella tilinpäätös kokouksessa esitellyn mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöön panoa. 
Lisäksi oikaisuvaatimusta ei voi tehdä päätöksestä, joka koskee työnjohdollista ohjausta.