Yhtymähallitus, kokous 3.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Rakennustoimikunnan nimeäminen

RASDno-2022-53

Perustelut

Rasekossa on ollut yhtymähallituksen nimeämä rakennustoimikunta, jonka tehtävänä on ollut kuntayhtymän saneeraus- ja rakennushankkeiden valvonta sekä erilaisten tulevien rakentamiseen liittyvien selvitysten ja suunnitelmien valmistelu.

Rakennustoimikunta on aikaisemmin valittu valtuuston toimikaudeksi. Toimikauden vaihduttua tulee valita uusi rakennustoimikunta. Johtavista viranhaltijoista rakennustoimikunnassa ovat olleet johtava rehtori ja kiinteistöpäällikkö ja heidän varajäsenenään hallintojohtaja.

Hallintosäännön 69 §:n mukaan yhtymähallitus päättää kuntayhtymän toimesta tapahtuvan rakennuttamisen osalta urakoitsijoiden valinnasta, urakkasopimusten tekemisestä, urakalla suoritettujen töiden vastaanottamisesta, urakkasopimusten vakuuksien määräämisestä, sekä viranomaisten edellyttämien rakentamisasiakirjojen hyväksymisestä Yhtymähallitus voi siirtää päätösvaltaa muulle viranomaiselle.

Ehdotus

Yhtymähallitus päättää

  1. nimetä rakennustoimikunnan seuraavasti: rakennustoimikuntaan kuuluvat  johtava rehtori, kiinteistöpäällikkö ja kolme luottamushenkilöiden edustajaa, joista yksi valitaan puheenjohtajaksi. Hallintojohtaja toimii johtavan rehtorin ja kiinteistöpäällikön varahenkilönä. Rakennustoimikuntaa täydennetään tarvittaessa hanketta varten palkatulla rakennuttajakonsultilla.
  2. valita luottamushenkilöiden edustajat (kolme) rakennustoimikuntaan ja valita heistä yhden puheenjohtajaksi.

Päätös

Yhtymähallitus päätti nimeä rakennustoimikunnan seuraavasti:

Jäseniksi rakennustoimikuntaan johtavan rehtorin, kiinteistöpäällikön ja kolme luottamushenkilöiden edustajaa Markku Tähtisen, Antti Airikin ja Hannele Alasen, joista Markku Tähtinen valittiin puheenjohtajaksi. Hallintojohtaja toimii johtavan rehtorin ja kiinteistöpäällikön varahenkilönä. Rakennustoimikuntaa täydennetään tarvittaessa hanketta varten palkatulla rakennuttajakonsultilla.

 

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä kuntayhtymän jäsenkunta ja sen jäsen sekä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Raision seudun koulutuskuntayhtymän kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kuntayhtymän jäsenkunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite:       Purokatu 1      

Käyntiosoite:   Purokatu 1

Sähköpostiosoite: kirjaamo@raseko.fi             

Puhelinnumero: 02 437 7500                            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Raision seudun koulutuskuntayhtymän kirjaamosta.