Yhtymähallitus, kokous 3.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Tilapäislainavaltuudet

RASDno-2022-181

Perustelut

Talousarvion mukaisesti kuntayhtymän rahoitus perustuu valtionosuusrahoitukseen ja hanketoimintaan. Tämän maksulähteen maksuvalmiuden mahdollinen heikkeneminen tuo saman ongelman myös kuntayhtymälle. Vaikka tilapäislainaa ei ole vuosikausiin tarvittu, on toiminta tarvittaessa pystyttävä turvaamaan tilapäislainoin ainakin parin kuukauden ajan.

Yhtymävaltuusto on aikaisemmin myöntänyt yhtymähallitukselle oikeuden ottaa tarvittaessa tilapäislainoja enintään 500.000 euroa.

Ehdotus

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle, että se myöntäisi yhtymähallitukselle oikeuden ottaa vuonna 2022 tarvittaessa tilapäislainaa enintään viisisataatuhatta (500.000) euroa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöön panoa. 
Lisäksi oikaisuvaatimusta ei voi tehdä päätöksestä, joka koskee työnjohdollista ohjausta.