Yhtymähallitus, kokous 9.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Vuoden 2024 talousarvio ja toimintasuunnitelma

RASDno-2023-441

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Raision seudun koulutuskuntayhtymän vuoden 2024 talousarvion ja toimintasuunnitelman valmistelu on aloitettu. Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän mukaan rahoituksesta 70 % tulee perusrahoituksena, 20 % suoritusrahoituksena ja 10 % vaikuttavuusrahoituksena. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien osuudet vuodelle 2024 varattavasta määrärahasta vahvistuvat vasta loppuvuodesta.

Talousarvion laadinnassa lähdetään siitä, että tavoitteellisten opiskelijavuosien määrässä, kuntayhtymän valtionosuusrahoituksen tasossa ja hankerahoituksen määrässä ei tapahdu suuria muutoksia ainakaan vähenevästi. 

Kustannusten osalta huomioidaan henkilöstömenojen ja kustannusten nousu.

Toimintasuunnitelmassa painotetaan työelämän kanssa tehtävän yhteistyön kehittämistä, opintojen henkilökohtaistamista sekä kokonaisten tutkintojen että tutkinnon osien suorittamiseen ja tutkinnon osaa pienempien kokonaisuuksien tarjontaa sekä kuntayhtymän toimintakyvyn ylläpitämistä sekä lainsäädännössä ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten tuloksellista läpiviemistä.

Talousarvio ja toimintasuunnitelma valmistuu yhtymähallituksen ensimmäiseen käsittelyyn 28.9.2023 kokoukseen, jonka jälkeen siitä pyydetään jäsenkuntien lausunnot. Yhtymähallituksen esitys valtuustolle käsitellään 9.11.2023 kokouksessa.

Ehdotus

Yhtymähallitus keskustelee tulevan vuoden valmistelusta ja evästää budjetointi- ja suunnittelutyötä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

Perustelut

Raision seudun koulutuskuntayhtymän luonnos talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelmaluonnos vuosille 2024-2026 on valmistunut. Johtava rehtori esittelee luonnoksen. Kuntayhtymän jäsenkunnille varataan mahdollisuus lausua asiasta lokakuun aikana.

Yhtymähallitus käsittelee esityksensä valtuustolle 9.11.2023 kokouksessa.

Ehdotus

Yhtymähallitus päättää pyytää jäsenkunnilta lausunnon kuntayhtymän talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 marraskuun 1. päivään mennessä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

Perustelut

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat antaneet talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 seuraavat lausunnot:

16.10.2023 Mynämäen kunnanhallitus

Kunnanhallitus päättää todeta lausuntonaan, että Mynämäen kunta pyytää varmistamaan, että talousarvion ostopalveluissa on huomioitu Mynämäen lukiossa suoritettavaan kaksoistutkintoon liittyvät lukiokoulutuksesta syntyvät menot. Lisäksi Mynämäen kunta pyytää kiinnittämään huomiota opintojen keskeytymisriskissä oleviin opiskelijoihin ja heidän opintojensa jatkamista tukeviin toimenpiteisiin. Mynämäen kunnalla ei ole huomautettavaa Raision seudun koulutuskuntayhtymän talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2025-2026.

16.10.2023 Ruskon kunnanhallitus

Kunnanhallitus päättää todeta lausuntonaan,​ että se haluaa kiinnittää koulutuskuntayhtymän huomion vuosikatteen ja poistojen epäsuhtaan,​ joka jatkuu läpi koko toiminta-​ ja taloussuunnitelmakauden. Muilta osin kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa Raision seudun koulutuskuntayhtymän talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-​2026.

23.10.2023 Naantalin kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, ettei kaupungilla ole huomautettavaa talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026

31.10.2023 Raision kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus kiinnitti huomiota, että oppimisen tuen järjestämisestä ei ole konkreettista mainintaa toimintasuunnitelmassa. Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että oppimisen tuen järjestämiseen kiinnitetään huomiota. Kaupunginhallitus toteaa, että muilta osin kaupunginhallituksella ei ole huomioitavaa Raision seudun koulutuskuntayhtymän talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026.

24.10.2023 Maskun varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, ettei sillä ole Raision seudun koulutuskuntayhtymän talousarviosta vuodelle 2024 ja toiminta- ja taloustaloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 huomautettavaa. Maskun kunta pitää tärkeänä, että Raseko saa opiskelupaikat täytettyä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi oppilaitosyhteistyöhön pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Nousiaisten kunta

Nousiaisten kunnalla ei ollut lausuttavaa koulutuskuntayhtymän talousarviosta vuodelle 2024 tai toiminta- ja taloustaloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026. 

 

Johtava rehtorin esittely 9.11.2023

Talousarviossa on otettu huomioon Raision ja Mynämäen lukioiden kanssa yhteistyössä toteutettavat kaksoistutkinnot. Oppimisen tukeen, opintojen keskeytymisriskissä oleviin opiskelijoihin ja heidän opintojensa jatkamista tukeviin toimenpiteisiin kiinnitetään Rasekossa erityistä huomiota. Rasekon ammattiopistolla on myös useita hankkeita tähän liittyen.

Ammatillisessa koulutuksessa ei ole varsinaisia opiskelijapaikkoja vaan koulutuksen järjestäjän rahoitus muodostuu kertyneiden opiskelijavuosien, suoritus- ja vaikuttavuusrahoituksen perusteella. Kuntayhtymän jäsenkuntien yläkoulujen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä perusopetuksen päättävän ikäluokan innostamiseksi ammatilliseen koulutukseen ja Rasekon ammattiopistoon. Poistojen suuruus on tiedostettu, mutta poistot eivät poistoeroista ja niiden vähennyksistä johtuen rasita taloutta niin paljon kuin näyttää.

Ehdotus

Yhtymähallitus esittää yhtymävaltuustolle talousarvio- ja toimintasuunnitelmaluonnoksen 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2026 hyväksymistä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

Liitteet

Oheismateriaali